Ai kamala, kun aika menee nopeasti. Meidän pikku Finakin starttasi maanantaina jo agilityn kisauransa – ja hienosti aloittikin. Iloinen ja vinkeä ruikkeli hoiteli koko radan puhtaasti ohjauksen kannalta, joskaan ei ollut aivan nopemmillaan. Rataantutustumisessa minulle ei kehkeytynyt aivan selvää suunnitelmaa siitä, miten aikoisin toimia A-esteen ympärillä, toisin sanoen vaihtaisinko ohjauspuolta ennen vai jälkeen A:n ja miten. Improvisaatio kunniaan, ja sillä sitten h-hetkellä päädyin valitsemaan sen vaikeimman… Jatkoimme A:n jälkeen hyppysuoraa, jonka päädyn käännöksessä tein takaaleikkauksen muurille. Onnistuin ajoittamaan kuvion just eikä melkein, mutta harmiksemme muuri oli Finalle niin vieras ja korkea, että se nappasi siitä tukea heittäen päällispalikan menemään. Muurin epäonnistuneeseen suoritukseen vaikutti a) Fina on ottanut sitä vain kerran aikaisemmin, b) päällispalikoiden korkeus oli kolminkertainen oman seuran esteeseemme verrattuna ja c) muurille tultiin aika hankalassa kulmassa. Näistä voidaan pyyhkiä yli tuo pahassa kulmassa tulo, sillä takaaleikkauksella se saatiin oikaistua.
Myös puomilla oli pieniä ongelmia, sillä yllätyksekseni ylös- ja alasmenoilla ei ollutkaan alapuolella tukia, jolloin vinot lankut hypyttivät ikävästi koiran juostessa. Finalla meni ilmeisesti juuri tästä johtuen pasmat sekaisin ja pupu pöksyyn puomin ylälankulla, jossa sen jalka lipsahti ja läpsäkorva säikähti. Alas tultiin kuitenkin menestyksekkäästi kontaktit ottaen 
Täytyy kyllä sanoa, että jopas oli loistava aloitus. Periaatteessa nollarata (Finahan vielä harjoittelee joitakin esteitä, joten täysin estevarma se ei vielä ole), kun kuitenkin ohjautuu aivan täydellisesti ja hyvällä vauhdilla. Jaksan hokea tätä samaa, mutta on se aina niin ihanaa nähdä, miten koira todella nauttii agilitystä! Ei niistä makupaloista, joita radan jälkeen saa. Ihanaa Tuloksena siis vitonen ja sijoitus niin ikään viides, muuten en muista, sillä hukkasin tuloslapun…
